ASTROLOGIAA
Suuri risti
Sinun kartallasi planeetat muodostavat erään astrologian eniten väärinymmärretyistä kuvioista. Kun vähintään neljä planeettaa ovat kaikki keskenään neliö-aspektissa ja vielä pareittain oppositiossa niin silloin olet suorittamassa todella suurta tehtävää tämän elämäsi aikana. Joskus tällaisessa tilanteessa tulee miettineeksi, että mikä ihme saa haukkaamaan näin ison palasen yhdellä kertaa, mutta mitä ilmeisimmin sinulla on tässä elämässä valmiudet tämän urakan hoitamiseen. Ehdoton päätehtäväsi on keskittyä vain ja ainoastaan oman elämäsi hoitamiseen ja järjestämiseen. Edellisten elämiesi aikana olet reilusti liian kanssa uppoutunut muiden asioiden hoitamiseen, jolloin oma henkinen ja sielullinen kasvusi on päässyt hetkeksi pysähtymään ihan totaalisesti. Moisesta kimpaantuneena olet sitten ennen tätä syntymääsi päättänyt käyttää niin monta elämää kuin tarve vaatii päästäksesi jälleen itsesi herraksi. Jos tämä viesti menee jakeluun niin sinulla on hyvät mahdollisuudet hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä suhteellisen nopeassa tahdissa. Edellytyksenä on ehdottoman itsenäisyyden ja horjumattoman itsekkään asenteen omaksuminen kaikkien kohtaamiesi asioiden ja ihmisten kanssa. Vasta silloin, kun ajattelet aina ensiksi itseäsi ja ainoastaan seuraat mitä muille tapahtuu ja miltä heistä tuntuu, tulet kohoamaan elämääsi rasittavien vastoinkäymisten ja ongelmien yläpuolelle. Mitä enemmän huolehdit muiden asioista ja tunteista, sitä hankalammaksi elämäsi tulee muodostumaan kunnes et enää kerta kaikkiaan jaksa vaan sinun on pakko antaa periksi. Mahdollisesti kohtaamasi onnettomuudet, tragediat ja sairaudet ovat luonnon antamia viestejä siitä että et riittävästi ota itseäsi huomioon. Seuraavat yksittäiset aspektit ovat suuren ristisi osatekijöitä. Nämä tulkinnat on syytä lukea tarkkaan, koska niiden sisältämien ohjeiden avulla voit rakentaa elämällesi niin vankan pohjan ettei sitä pysty mikään mahti maailmassa horjuttamaan. Tämä on ollut suurten ja vaikutusvaltaisten ihmisten aspekti kautta aikojen. Käytä sinä tätä voimaa viisaasti ja ota paikkasi maailmassa.
Jumalan sormi
Tervetuloa todella harvojen ja valittujen joukkoon omistamaan tällainen aspekti kartallasi. Kuten kuvion nimikin jo kertoo kysymys ei ole ihan pikku jutusta. Jumalan sormi eli "JOD" syntyy kun yksi planeetta muodostaa kahden muun kanssa 150 asteen kvinkunssi-aspektin ja nämä kaksi keskenään sekstiili-aspektin. Kvinkunssit ovat voimakkaita alitajunnan kautta vaikuttavia kulmia, joiden tiedostaminen ei ole lainkaan helppoa. Siksi tämän kuvion tulkinta on myös minulle melkoinen haaste. Ideana on kuitenkin se, että sinulla on voimakas alitajuinen tarve ellei suorastaan sisäinen vaatimus tehdä tässä elämässä muutamia hyvin merkittäviä ratkaisuja ilman että pystyt antamaan päätöksillesi mitään järjellistä selitystä. Elämäsi kulkee vääjäämättä johonkin tiettyyn suuntaan, josta voit tulla hiukan enemmän tietoiseksi lukemalla seuraavat tulkinnat Jodin muodostavista yksittäisistä aspekteista. Itse pidän tätä kuviota arvokkaana kunniatehtävänä, jonka toteuttamisesta jokainen tulee saamaan runsaan korvauksen. Rohkeutta tässä kyllä kysytään runsain mitoin samoin kuin henkistä kypsyyttäkin. Lue seuraavat tulkinnat mahdollisimman keskittyneesti ja koeta saada vaikka meditoimalla itsellesi visio siitä mistä tässä sinun kohdallasi on kysymys, sillä tämä tehtävä ei avaudu muuta kuin oman oivalluksen kautta. Kukaan muu ei sitä voi tulla sinulle esittämään, koska ohjaavana voimana on korkein voima, Jumala, Jod.
Pikkukolmio
Tässä kuviossa vähintään kolme planeettaa on keskenään sekstiilissä samalla kun kaksi ulointa planeettaa muodostavat kolmio-aspektin. Tällainen kuvio on annettu merkiksi siitä, että olet edellisten elämiesi aikana selvinnyt useammastakin haasteellisesta tehtävästä kunnialla ja nyt on sitten palkkionmaksun aika. Tässä kuvissa olevat planeetat toimivat kaikki harmoniassa keskenään ja antavat siten sinulle loistavat mahdollisuudet menestyä ja päästä hyvinkin pitkälle elämässäsi. Jotta kaikki ei tuntuisi liian helpolta niin sisällytän tähän pari varoituksen sanaa, ettet vain kävelisi onnesi ohitse. Usein tämän kuvion kanssa käy niin hassusti, että sitä käyttää pääosiltaan vain sovittelemiseen, jolloin oma palkkio-osuus jää kokonaan nauttimatta. Silloin ei olo maistu makealta vaikka kaikki näennäisesti meneekin ihan hyvin. Muista siis: Mitä puhtaammin uskallat käyttää tätä hallussasi olevaa harmoniaa omien unelmiesi toteuttamiseen, sitä paremmalta, rikkaammalta ja onnellisemmalta tämä elämä tulee maistumaan niin sinulle kuin kaikille läheisillesikin. Seuraavissa tulkinnoissa saat yksityiskohtaisempaa tietoa tämän kuvion osatekijöistä.
Mahdollisuuksien kolmio
Tässä kuviossa vähintään kolme planeettaa on keskenään sekstiilissä ja kolmiossa samalla kun kaksi ulointa planeettaa muodostavat oppositio-aspektin. Parhaimmillaan kysymyksessä on mahdollisuus ottaa omat synnynnäiset valmiudet todella tehokkaasti ja tasapainoisesti käyttöön tämän elämän aikana. Kolmiota ja sekstiiliä yhdistävä oppositio nousee hyvin tärkeään asemaan sinun elämäsi ja menestymisesi kannalta, sillä sen sisältämän haasteen oivaltaminen ja toteuttaminen konkreettisessa elämässä tasapainottaa kaikki henkiset tavoitteesi helpoiksi saavuttaa. Tietysti joudut tekemään tosissasi töitä myös muiden haasteellisten aspektien kanssa, mutta tässä kuviossa sijaitseva oppositio saa elämässäsi tärkeän toiveiden toteuttajan roolin. Tutustu tarkoin myös kolmion ja sekstiilin edustamiin valmiuksiin, sillä ne ovat koko ajan käytettävissä kaikkien mahdollisten haaveittesi toteuttamiseksi.
Haasteellinen kolmio
Tämä kuvio saa nimensä siitä, että se muodostaa kartalle pienen kolmion, jonka sivut muodostuvat kvinkunssi, neliö ja kolmioaspekteista. Tämä kuvio sisältää vähintään kaksi kulmaa, jotka molemmat haastavat sinut tutkimaan jokapäiväisessä elämässäsi ilmeneviä vaikeuksia aivan uudesta näkökulmasta käsin. Sinulla on taipumus vaatia itseltäsi liikaa neliöaspektin osoittamalla elämänalueella, joka puolestaan helposti vaikeuttaa tärkeiden päätösten tekemistä kvinkunssi aspektin kuvaamalla alueella elämässäsi. kolmion kuvaama helppous ja toimivuus on tällä kertaa näiden haasteellisten kulmien takana. Kulminaatioiden laadusta johtuen tätä kokonaisuutta saattaa olla vaikea hahmottaa ensilukemisella, mutta muutaman tavauskerran jälkeen asiat varmasti valkenevat melkein kuin vahingossa. Jos saat tämän kuvion haasteet edes osittaiseen hallintaasi niin elämä on auki edessäsi koko ajan haastavana ja jännittävänä, mutta samalla aurinkoisena ja ehdottoman mielenkiintoisena. Myös etenemismahdollisuutesi tässä elämässä ovat todella upeat näistä muutamasta haasteesta selvitessäsi. Motiivia ainakin pitäisi olla; Elämäsi helpottuu huomattavasti ja saavutuksetkin alkavat pikkuhiljaa näkyä.
Pikatulkinnat syntymäkartastasi
Nousumerkki Skorpionissa
Nousumerkki Skorpionissa
Sinä et hievahdakaan paikaltasi ellei tarjolla ole jotain sinua todella puhuttelevaa tai muuten hiukan vaaralliselta tuoksahtavaa juttua. Mustavalkoisena tyyppinä ryntäät kehiin joko täysillä tai sitten et ollenkaan. Oletat muiden olevan pelissä samoilla panoksilla ja pistät epäröimättä viimeisetkin nappulasi pöytään yhteisen projektin hyväksi. Elämässä täytyy olla haasteita tai se ei ole sinun elämääsi. Kuitenkin vedät puoleesi uskomattoman varovaisia ja materiaalisia Härkä tyyppejä, joiden hitaus ja pelokkuus saa pian sappesi kiehumaan.
Aurinko Vaa’assa
Elämäsi perimmäinen tarkoitus on oppia tekemään itsenäisiä ja itsekkäitä päätöksiä myös muita ihmisiä koskevissa omissa asioissasi. Pitämällä oman elämäsi vaa''an tasapainossa pysyvät muidenkin asiat paremmin raiteillaan.
Kuu Härässä
Varovaisuus on sinun valttikorttisi tunteiden maailmassa. Pysyt kuin tatti paikallasi kunnes olet varmistanut että tunteet ja todellisuus vastaavat toisiaan. Moni tilaisuus ehtiikin karata käsistäsi kunnes huomaat ettei mitään vastaavuutta ole edes olemassa.
Merkurius Vaa’assa
Osaat ottaa muut ihmiset huomioon puhuessasi ja siksi sinun kanssasi on helppo keskustella. Oman mielipiteesi julkistaminen riittävän selkeällä tavalla onkin jo vaikeampaa ja vastausta joutuu joskus kaivelemaan tuntitolkulla.
Venus Leijonassa
Rakkaus on dramatiikkaa ellei hyvällä niin sitten sillä toisella tavalla. Sinä et tyydy tavanomaisiin kuvioihin vaan mukana täytyy aina olla jotain erityistä. Se joka tämän oikein oivaltaa saa sinusta luotettavan ja rakastavan kumppanin.
Mars Oinaassa
Tartut uusiin asioihin aina innostuksen vallassa etkä ehdi juurikaan miettimään mitä mistäkin tekemisestä seuraa. Elämän pioneerina joudutkin kestämään melkoisia kolauksia, mutta kumma kyllä siihenkin tottuu. Vai mitä?