Olen tuhansina päreinä

Rakas elämäni. Harjaan hiuksia, sheivaan napakarvoja, pumpulipuikolla puhdistan korvia ja nenää. Mitä tahansa mieluuten kuin blogin kirjoittamista ja tätä valkoisen ruudun pelkoa.  Ei sillä että pitäisi tämä läppärin ruutukin puhdistaa. Noin, talouspaperiin suihkutin yleissuhketta jotain puhdistin. Mitä tahansa muuta kuin kirjoittamista. Olin naapurin luona taas mutta se meni nukkuun vasta joskus 5 maissa aamusta, joten mä nukuin sen kanssa päivällä puoli neljään. Se meni suoraan talkoisiin siitä jossain verryttelypuvussa. Ehta nelikymppinen mies.

Mä tein suklaapuuroa ja söin litran jotain jätskiä illalla kun tulin kotiin, ja bulimoin niitä ulos. Vaikkei syö mitään ja silti lihoo, ottaa päähän. Join mä pari lasia jotain viskin tapaista ja söin sen aakkoskarkkipussin yön mittaan mutta ei siitä pitäisi lihoa paria kiloa. Jos oltaisi edes harrastettu jotain liikuntaa yhdessä mutta ei.

Mun paino elää 123-125 kilon paikkeilla. 125 kiloa on kaikista raskain ja ällöttävin ja rumin tunne olla. En vaan laihdu millään. Kroppa on rasituksessa vaikka en tekisi mitään.

Kirjoituksen jätin tähän, jotta päikkäreiden jälkeen otan itseäni niskasta kiinni ja parin tunnin päästä on pokemon go EX-raidi, joten vaatetta niskaan myös. Karvaiset sedät vittuun mun ajatuksista. En ole päivittänyt minnekään mitään, edes ottanut selfietä pariin päivään. Toi peilin kuvotus on liian masentava. Sain jonkun näppylän, minkälie syylän, joka vaan kasvaa suun alapielessä ja joudun ehkä kattelee sitä lopun elämääni.

Elämäni on ihan pilalla, mutta ei se niin vakavaa ole. Olen vain liian herkkä!!1