Synnyinmaani ompi Suomi.
Mitäkö teen itsenäisyyspäivänä?
Katselin telkkarista jotain paraatia muka joka oli Tampereella ja tuli livenä hetken aikaa, ei edes ratsuväkeen asti. Piti pestä aamulla pyykkiä jo klo9 kotona pyykkituvassa, mutta olin vieraassa sängyssä. Heräsin ennen puhelimen herätyskelloa mutten saanut aikaiseksi lähteä, oli niin pimeää. Sit noustiin ja paraati oli alkamassa. Kotona olin puolitoista tuntia sitten, vetänyt popparia ja katsellut Siskoni on noita sarjan uutta versiota.
On se niin kaiken yläpuolella eikä sen edes tee mieli seksuaalisia juttuja niin piti sitten kilttinä tyttönä itse viihdyttää itseäni omin käsin. Työjuttuja ja joulujuttuja pää täynnä kun mulla on vaan jotain tuhmuuksia joista menisi pehmompikin pää sekaisin.
Vitsailin että antaisi mun avata luukun aamulla kun sillä oli kovana mitä nyt lapannut siellä joka päivä kohta illat. Ei se kyl. Sen hermot on paremmat kuin naisten kyttäyshommissa tarkka-ampujina. Mikä näitä miehiä oikein vaivaa kun naiset edeltä vaikka heikoille jäille. Hymyilyttää naisten asema yhteiskunnassa vaikka ei kuuluisi. Harrastan äärifeminismiä mieluummin. Kenties hameellinen sukupuoli on vain jokin vitsi noille patriarkaateille. Se on syrjintää kuin ryssäksi ja neekeriksi sanominen tai homoksi. Onneksi kohta on uusi vuosikymmen. En tiiä parantuuks kenenkään asema milloinkaan, mutta... voihan tuota vaikka elääkin ilman että selkäänsä ottaa. Sitä paitsi jos on syntynyt rikkaaksi niin elämä ei kuulemma pane perseeseen.
Mutta joo sitä se teettää kun ei osaa edes otsikkoon luoda mitään kielikuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!