Katsoin Lapsenvahtini yritti tappaa minut kakkososan ja sitten #alive elokuvan ja kohta katon jotain yhtä tyhmää. Kauhuelokuvien loput on niin surullisia.
Kaveri kävi mun puolesta hakemassa tarjoustuotteita kaupasta parilla kympillä. Makaronia, jauhelihaa, juuston, cokista, banaaneja, karkkipussin. Sitten se toi myös nuudeleita, kananmunia, perunamuusijauhetta. Jos en näillä pärjää ensi viikon niin johan on markkinat. Tosin söin jo vuoallisen makaronilaatikkoa tuossa. Huomiseksi toinen vuoka. Puolet isosta cokispullosta mennyt kans ja yksi bantsku ja karkit. En taida helpolla tulla täyteen.
Netflix loppuu tänään joten nauttia nyt kun vielä pystyy. Sain eilen tekstarin ettei ole koronaa. Uhmasin kyllä kieltoa ja kävelin lähimpään ravintolaan syömään burgerin ja alkoholia yksin nurkkaan. Meni liikaa sinne massia.
Tänään tullut sen verran paksua limaa paljon että taidan olla paranemassa. Pakko laittaa vaatteet päälle ja kainaloon dödöä että kokee olevansa ihminen. Pitäisi kyllä koneellinen tai kaksi pyykkiä ja muutenkin ikuisuushomma toi siivoaminen. Tuntuu joltain peikon luolalta tää meikän lofti.
Sää on syksyinen. En juhli tänä vuonna Halloweenia tai hyvä jos synttäriksi pystyy kakun leipoa ja kahvit kaverin kanssa jos olisi rahulia mutta kun ei ole kavrujakaan kun "yhdelle sormelle". :D joo keksin ton ite kun ei ollut kielen päällä käsiä
Mutta niin. Päivä se tämäkin menossa jo unholaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!