igwidget

Translate

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Ääh sanoi piereskelijä ja tuuttasi lisää *prööt* *trööt*

 Ajattelin alkaa pitää hamsteripäiväkirjaa. Ehkä muistiinpanot riittäisi. Koska on herännyt, ja onko huolenaiheita. Olen ainakin googlettanut kamalasti hamsteri sitä ja hamsteri tota.

 Olen jatkanut äänikirjan kuuntelua ja sarjojen katselua ja söin vähän liikaa taas. Hetken jumppasin painolevyllä ja olin kymmenen minsaa kuntopyörällä. Pieruverkkareissa on kuitenkin se paska puoli että näissä tulee enemmän piereskeltyä. Ei edes ole huumoria vaan kylmä fakta. Ostin tortilla lättyjä ja levitin juustolevitettä niille ja laitoin kanakuutioita mutta pitsasuikaleet oli liikaa jonka lisäksi tein dipin josta on mennyt puolet sipsien kanssa ja oon juonut yli litran pepsi maxia. Ihan kuin olisi varaa syödäkin. Hamsterille on vielä vähän porkkanaa ja banaania ja selleriä jääkaapissa tuoreruokia. Se heräili, venytteli ja meni takaisin piiloonsa. Eiköhän se pian kuitenkin juokse taas pyörässään. Äänikirjaa vajaa 13 tuntia ja eilen muistaakseni sain sen ilmaisen 30pv bookbeatia. Pitäisi käydä suihkussa mutta siirrän sitä koko ajan eteenpäin. Aivopieru tai pieru estää aina kun tunnen tarvetta käydä pestä hiukset ja laittaa hiusnaamion jne. Pitäisi kai tästä heittää noi jääkaappiin mun aterian tähteet. Olen onnistunut vain lihomaan "paastosta" huolimatta. Pitäisi skipata aamiainen ja olla syömättä enää 8 jälkeen. Niin varmaan onnistuisi minulta juu. Tähtiä sataa ja tunnit lasketaan mutta en varmaan tee oikein paastoamistani. ÄÄH.

No mutta jees meikä persereikä lopettaa tähän ihan justiinsa.

2 kommenttia:

  1. Mun lapsuudessa pieru oli tabu ja luulin ettei tytöt edes piereskele. Siksipä järkytys oli suuri kun eka tyttöystävä päästi pierun ollessani 30v ja yhdessäolo päättyi heti välittömästi siihen. Luulin myöskin 40 ikävuoteen asti että tytöillä on kivekset kun olin nähnyt jonkun alastonkuvan missä naisella oli iisot ja roikkuvat häpyhyylet. Olen näiden kokemusten jälkeen tyytynyt pumpattaviin barbaraan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyseessä nyt sattui olemaan eksän pieruverkkarit ja ne meni nyt roskiin sit... kiitti kommentista

      Poista

Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!

ticker