Eilinen jäi vähän välistä. Olin kaverilla yötä. Sain koiran viennistä 40e kun vein sitä pari kertaa. Illalla ja aamulla. Pissat ja kakat. Pieni lenkki vain korttelin ympäri.
Täällä tämä hamsteri on ollut ja odottaa kakat housussa että koska minä oikein siivoan hänen asumuksensa. Edellisestä kerrasta on pian 3-4 viikkoa. On mulla tuossa purut mutta kun en ole jaksanut ehtinyt. Neiti olisi kyllä hereillä. Annoin rusinoita ja herneitä. Hän ottaa ihan sievästi sormista namit.
Minulla ei ole muka moraalia enkä pode omaatuntoa. Kaikki käänteet vain huijaan tai laistan sopimuksista. Just joo.
Muoks. Vaihdoin hamsterin purut, kaksi ja puoli kiloa. Se sekosi ja kaivautui ympäriinsä ja silikonia yritti kulmista purra jne. Sitten laitoin television päälle ja se onneksi rauhoittui ja meni nukkumaan. Tajusi ettei ole sen aktiivinen aika.
Söin levyn suklaata ja juonut sokeritonta limpparia 1,5 litraa kohta. Pelaan puhelimella ja yritin katsoa youtubea. Otin pois tilaukset muutamista kanavista mutta ei jaksa siivota kaikkea heti. En edes ole ikinä tilannut jotain Amerikan fox news ym mutta ne vaan tulee sinne?
Kävin eilen lekurilla, sain lääkevoiteen haettua apteekista. Se otti kuvia mun ihottumasta. Varmaan lumelääke, että viittisin päivittäin sitä laittaa että näkyisi edistys jotenkin jne. Mutta kyllä tuo imeytyi heti kun laiton sitä ekaa kertaa eikä siitä jäänyt sellaista kalvoa joka lähtee pesussa.
Voisin kertoa vaikka mitä eilisestä. Kaikkea hullua. Soitin vielä tarkistaakseni kaverini voinnin ja hän kiitti mua seurasta tms. Mä ostin kaksi pulloa viiniä ja pari kaljaa. Se joi ehkä puolet niistä viineistäni. Soitti Forever Young kappaletta kuulokkeistaan monta tuntia ja toisteli samat asiat ja oksensi käsivarteensa niin että meni pilalle patjaa ja tyynyä. Onneksi sillä oli siinä patjaa ylimääräistä mitä heittää menemään. Lontoossakin se hotellin karvamatolle oksensi. Hankin sille pullon giniä ja se oli sitten liikaa. Hän on nykyään laihempi. Sanoisinko normaalipainoinen. Viidenkympin villitykset. Mulla tuli pää kipeäksi kun löysin yhtäläisyyksiä hänestä ja siitä laulajasta jota vihaan. Olisin ettinyt version jossa se laulaja jammailee Forever Youngia ihan reaktion vuoksi mutta taisi olla liian vanhaa kamaa ja onhan niitten uusin single melkein sen niminenkin. Epämiellyttävää psykoosin aiheuttavaa melu paskaa sen bändin musiikki, vihaan enemmän kuin muuta ikinä. Onneksi en nyt ole pilannut päivääni kuulemalla sitä musaa missään vuosikausiin.
Parempi olla välittämättä. Ettei anna raivon kylmän käden sivellä niskaa. Ei ole kuulemma normaalia jne. Puhuttiin kyllä psykiatrien mielenvikaisuuksistakin ja vertailtiin kokemuksia niistä.
Pitäisi muuten tiskata. Tänne leijailee jokin ruumiin haju. Sama varmaan hikisten vaatteiden kanssa jotka mulla oli päällä. Sortsit ja teepaita. En tullut onneksi kipeäksi kun eilen venasin kaveria sateessa ja tuulessa useamman tunnin. Lääkärikin oli tunnin myöhässä. Olin ajoissa vähintään kaksi tuntia. Ainakin sain pirtelön ja subisämpylän ja eurolla limsan ja pelastin resq sovelluksella kajsuliini kahviosta kolme sämpylää. Niin tosiaan vartija kyyläsi ja seurasi kaupassa melkein ehkä... ostin kahvin kanssa mutakakkuja, sipsiä ja suklaata ja juotavan jogurtin...
Vaikuttaa vähän siltä että olen syönyt liikaa. Hain pitseriastakin ranskikset. Yritin tehdä kujeen ja laittaa sinappi paketin kaverini vessanpöntön renkaan alle mutta ei se pommi räjähtänytkään housuille ja sitten päädyin sen itse siivoamaan pois... muka psykopaattista? Siis en edes muista miten kauan olen vaaninut tilaisuutta käyttää tuo kuje. Se on melkein vanhempi temppu kuin ne lakut jotka näyttää kalkkitaulun liiduilta. Jäänyt minulta toteuttamatta mutta oli joskus kyllä salmiakin tekoa fysiikan tms kemian tunnilla enkä edes kuulu niihin hulluihin jotka pitää salmiakista. chokkie all the way (chokkie=chocolate)
Hupaiset muistelot piste com joilla nyt mitään sen kummemmin ole pointtia eikä merkitystä miksi varte se silleen teki
Kuha ite jummartaa eikä ummeta niin kuis siin.
Vie loppuun mitä aloitat
Ihan sama sisältö mitä kurahaalareissa
Laatikon ulkopuolelta hyvä aloittaa pohtiminen
Viisastua vaikeuksista oi elämän vaikeuksien kokija
Häläpätihäppää, tahalliset krijoit erheet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!