Jos vain jättäisi kirjoittamatta enää. Voisin vaikka pelata pokemonia switchillä? Tein kaakaoo ja paahtoleipää, kuin aina aamupalaksi kiltti tyttö. Sitä ennen dippasin varsiselleriä ja söin caesar salaatin, join vettä. Aamupalaksi kahvia, lounaaksi subileipä ja uutuus keksi. Kolme kierrosta radan ympäri puolessa tunnissa luistimilla parin tutun kanssa. Mulla oli hame. Sitten lainasin kympin vähän kaikilta, ja onnistuin kai saada leivän ja sen päälle margariinin. Ei jäänyt sen vertaa, että saisi toista askia tupakkaa enää... Naapuri sanoi toiselle kun läksin, että "meidän urheilijanuori lähtee luistelee". Katsoin Witcherin kakkoskautta loppuun, virtuaalilasien kautta, ne on nyt lataamassa, mutta inhottava jos alkaa naama kutiaa kesken kaiken sieltä alta. Ei voi syödä poppareita kun ei osaa tähdätä...
Mitäs muuta sit. Kylmä. Tarvisi kai hiustenkuivainta vähän taas käytellä, että hamsteri olisi edes hetken aktiivinen illalla. Huomenna menen hoitsulle hoitaa mun lääkityksen aamusta. Maitomaiset nesteet kankkuun. Sitten olenkin vapaa odotella kyytiäni. Loput pakkaamiset vielä.
Ihan perus sunnuntai, ettei olisi mikään pakko kirjoittaa, mutta näinkin tapahtumarikas.
Pinnan alla on muutakin kyllä. Syvällisiä mietteitä. Irtonaisia lauseita enää keskeneräisiä ajatuksia. Tapahtumien kulusta kommenttia. Liittyen tuohon fantasiasarjaan vaikka. Olen kyllä niin sekaisin, että osan englanniksi ja loput pitäisi kääntää suomeksi jos aloittaisi jostain. En tiedä itsekään. Onko sillä niin väliä noista maailmanrakennuksista. conjunction on kiva sana, vähän kuin ejaculation paitsi liitos eikä syöksy.... biggerssi bängerssi. Toisten ulottuvuuksista en menisi mitään lupailemaan.,
Sanoille antaa voimaa kun niihin uskoo. Se fb liven noita joka teki rituaaliaan siinä kaiken sen esineistön keskeltä, (paranephilia?) sanoi että uskoo voimiin jotka on vanhoja universaaleja nimettömiäkin, ei persoonallisuutta yhdistettynä niihin. En tiedä meneeks mun usko niin kauas. Luolien hedelmällisyysjuttuihin saakka pistän uskoni jumalattareen ja loput onkin sitten miehistä pelkoa naisia kohtaan jotka saa aikaan uutta elämää. Miehet on tyrannisoinut niin paljon naisten maailmaa, eristänyt kaikesta pyhästä, ei erota edes että nainen saisi määrätä omasta ruumiistansa ja jälkeläisiään... tuossa joku yhdisti Twitterissä äänestysoikeuden kaikilta, ja naisen pyynnön tulevan lapsen nimiehdotuksia.. muotoiltu varsin ymmärrettävästikin. Maha asukki jne. Eihän tuo ole kukaan ennen kuin se hengittää omilla keuhkoilla. Ihmisten vauvat on niin avuttomia kauemmin kuin moni muu eläin. Siinähän antaa luonnon tappaa sitten, jos ei ole vahvakaan.
Voisi tutustua kaaosmagiaan. Lohikäärmemagiaan. Jokapäiväiseen magiaan. Se on sen verran materaalistista toisaalta, Suomessa edes uskonto, ja silti intricate... tai siis niinku hienonhienoa taitoa tiätteks?
Siellä satoi lunta. Pitäisi muistaa... tuoda tuoli partsilta sisälle, pakata vielä mukaan jotain ensi viikolle, kysellä kuka ehtii mitäkin.
Ymmärrän kyllä jos jokin ei halua pitää muhun yhteyttä. Jos ne pelkää minua tai että olisin outo, mutta se on kuin uskoisi postimieheen. Ei ole tarvetta. Ihan tavallinen olen. Tai ainakin esitän, että välitän mitä muut ajattelee. Niistä joista väitän, kiristän heiltä luistinten nauhat. Joku muu voi laittaa kypärän kiinni. Niin sitä vain lentää jäällä tiätteks, heiluttaa siipiä jotta saa vauhtia.
Mikä on lohikäärmeiden lempiruokaa, no tietysti köyhät ritarit, pitää niin paikkaansa tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!