igwidget

Translate

maanantai 6. joulukuuta 2021

Jos se olisi simppelii niin kaikki tekisi niin

 Ahdistus. Siivosin tunnin. Järjestelin. Heitin menemään vajaita purtiloita hyttyskarkotetta, käsivoidetta, jalkadödöä, vartalorasvaa. Ei oikein vaikuta siltä että olisin saanut mitään aikaan. Siirtelin tavaroita. Trollokit sillä aikaa iskenyt Kaksvirtaan mun äänikirjassa. Commu sovelluksessa oli parikin ihmistä joista toinen tarjosi siivousapua ja toinen järjestelyapua. Niiden innoittamana. 

Tämä on kyllä ihan mahdoton sekasotku kaikenlaista sälää. Putkiloita, papereita, seikkailevia sukkahousuja. Pahvilaatikoita ja muovisia säilytyslaatikoita meikkejä, korillinen lankoja ja pinoja kirjoja. Mukeja täynnä yli sata kynää, tussia, värikynää ym. Vaatteita kuivumassa tai ryppyisiä tyynyliinoja. Haaroista kuluneet farkkuja ja sortseja. Teippejä, elastisuutensa menettäneitä hiuslenksuja, tyhjiä paristoja ja avattuja shokkivärejä. Hiuslisäke ja peruukkilakkeja, vajaita pulloja vanhoja hajuvesiä, korusormuksia, kestokassi puolillaan vessapaperirullia. Tuohipukki, marmorikuulia tarjoilukulhollinen, lakastuvia huonekasveja joita kastella, nahistuvia omenoita boolimaljassa, ruskea lahjapaperirullaa... airpodsien, chromecastin ja oculus quest 2:sen laatikot. Teipillä tai sinitarralla seinillä roikkuvia akryyliväri maalauksia tai kuvia jotka olen tilannut paperisina kuvapalveluista, yksi joulukortti joka tuli jo marraskuussa. Sen sijaan en löydä sitä kuvaa joka otettiin viime vuonna perhepotretti valokuva.

Kädet tuoksuu käsivoiteelta jonka käytin loppuun. Roskia on iso Prisman kassillinen ainakin vietäväksi. Roskaahan kaikki täällä onkin turhaa. Mikä ei tuota iloa. Tuottaa ne kyllä jotain, savua tai liekkiä tai tuoksua, väriä kasvoille tai sitten ne vie virtaa, tai ne voi pukea kotona päälle, tai ne on astioita jotka tosiaan toteuttaa hommansa sen ajan kun ne vaan on... Löysin sen vuosi sitten ostamani heijastimenkin. Ei ole oikein paikkaa, mihin laittaisi kuiva-aineet tai kuivat astiat. En yletä jääkaapin yllä olevaan kaappiin oikein. Tamperelainen, Uniikki lehti, Vedenhuollon lehti, S-ryhmän lehti, voimassa olevat alennuskupongit jonnekin pitseriaan. Verhot ja nipsut jotka sain äidiltä mutta en ole saanut roikkumaan. Lämpökynttilöitä, suitsukkeita. Hamsterin tavaroita, mökkiä jne. Rei'itintä, niittikonetta, askarteluveitsi, jokin vanha modeemi, silmälasikoteloita ja laatikollinen silmälaseja vanhoilla resepteillä vuosien edestä. Melko varma että eksä varasti mun puisen Lontoon lentokentältä ostetun matkamuisto tiimalasin. Tai sitten kanahäkissä on vielä jotain... ainakin valoherätyskello ja maljakkoa, lisää kirjoja, kaulin. Heitinkö roskiin sen pinkin hiiren? Nyt kun mulla on toi musta pelihiiri, eikä se kelpaisi muutenkaan kenellekään, kun se näyttää likaiselta tai pinttynyt mun käden rasvat siihen.

Sellaista tiädettekös, mikä ei edes menisi kirpparilla. Tai jos menisi, niin joku typerys laittaisi poistolaatikkoon.

No, siis ei mulla tässä mitään periaatteessa ideaa ollut listata tavaroita. Pöly ehtii laskeutua taas ennen kuin järjestelen, tai ns. siivoan. Korjaan tavaroita talteen, samanlaisia samaan paikkaan, tyhjennän ja täydennän säiliöitä tavaroille. Ne on kuitenkin kaikki melko lailla näkösällä. Ehkä täällä ei huomaa työtuolin jalkojen sinisiä maaliroiskeita. Mutta tänään käänsin istuintyynyn toisinpäin. Laitoin pelikoneen telkkarin taakse lataukseen. Älä edes kysy mitä mulla on keittokomeron ala-kaapissa roskien sijaan. Minkämuotoisia mun piparimuotit on. Mihin laitan jääkuutioita pakastimesta. Kuka syö mun herneet, sen sijaan että vedän itse nenään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!

ticker