Leikkasin varpaankynnetkin. Kuuntelin taas yhtä kevyttä viihdettä joka kehotti eroon tavaroista. Siis näitä minimalismi ym konmaritus ja declutter opuksia on loputtomiin tehty. Samalla imuroin koirankarvat lattioilta, tiskaamisessa meni kauan ja siirtelin tavaroita kestokasseista täynnä sälää tai pahvilaatikoista pöydän alta.
Toisaalta voisi antaa pois yhden modeemin, mutta olisi niin paljon muutakin mikä joutaisi pois. Eksän pornovideosta lähtien. Kerään silti kaikenlaisia kirjeitä ja paperikamaa. Jokunen piirros lensi roskiin mutta koulujutuista säilytin tuoreimpia.
En tiedä pitikö sit omistaja mun viesteistä että koiran kanssa on tylsää jne tilannepäivityksiä. Sanoi siihen suuntaan ettei tiennyt tuleeko toista kertaa tms. Vähän jäi harmittaa, mutta sain silti itse haukulta iloisen haukahduksen, kun lähti. Enhän minä sitä omistajaa luonani pitänyt kahta yötä. Päästy eroon nyt kuitenkin koirasta jaloissa. :)≈
Pelasin selainpeliä vähän ja hetken eilen switchillä Legends Arceusta ihan vahingossa pääsin eteenpäin tarinassa. Katsottu telkkaria.
Mun energisyys ja tällaiset tärinät johtuu varmaankin siitä kun yksi tyyppi toi mulle eilen illalla askin tupakkia ja, oon nyt polttanut, viiden päivän tauon jälkeen. Sinne meni se lopetus, mutta en mä ole ajatellut jatkaakaan. Voisin helpolla pitää 5 päivän taukoja ja retkahtaa taas viikonloppuisin?
Pitäs viedä postiin kirjekuori. Onneksi tuolla sataa. Varmaan hamsterin kämppää siivoilla myös. Raukka pääsi kyllä yöllä juoksemaan pyörässä; mutta koira olisi halunnut siihen huoneeseen kuuntelee, että mikä siellä rapisee. Muutenkin se keksi tänään että mun nylkytys oisi kivaa. Hyvin se totteli toki kun kielsi mitä vain ottamasta suuhunsa – voi pentua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!