Sain tiskattua melkein puolet, eli toisen lavuaarin tyhjäksi, ja ehkä pari aterinta. Kunnes pesin leikkuulaudan ja sen päältä tuli lisää juomakuppeja. Talouspaperin lopuilla kuivasin lattiaa. Nyt on tänään jotain tehty? Kun aina mainostetaan että päivittäin edes jotakin pientä. Jokin nurkka. Turhaan taistella sotkua vastaan?
Ehkä vielä lattioilta pyykkiä kaivaa pesuun. Ei edes tarvitse kaivaa, jos noukkii silleen nätisti. Avasin eiliseltä jääneen pirkkaoluen janoon vahingossa, vaikka periaatteessa en aloittaisi juomista ennen kolmea. Eikä tuo ole kuin yksi lämmin kalja.
Ympäristön tuho vaikuttaa mihin tarkalleen ottaen?
Googletin mitä tupakointi tekee ilmastonmuutokselle. Yksi natsa saastuttaa voi sata litraa vettä. Viidennes suurin saastuttaja tupakkateollisuus lentoliikenteestä. Puhumattakaan maapallon resurssien hävittämisestä, ihmishenkien menettämisestä ja epäeettisestä kasvatuksesta kun poimijat saa nikotiinia 50x askin verran ilman ravintoarvoa päivän työstä... (lähteenä jokin artikkeli ja WHO:n tutkimukset)
En tiedä mitä olen syönyt, enkä ole käynyt vaa'alla, vaikka tuskin se on heilahtanut minnekään. Muistan että aloitin eilen makkarapaketin. Vaalean leivän päällä on mennyt suklaalevite kinkun ja juuston sijaan, vaikka nekin voisi ottaa käyttöön kohta jääkaapista. Päivämäärät etenee vauhdilla, enkä halua hävikkiä toissapäiväisistä ruokaostoksista.
Perjantaina pitäisi tulla jokin pieni kuntoutusraha (viidenkympin luokkaa monelta viikolta) ja tilitin onlyfansia muutaman kympin viimeisiltä kuukausilta, tosin se on ehtyvä luonnonvara mun markkinointitaidolla ja tyhmien miesten asenteilla olla maksamatta alastonkuvien näkemisestä. Toivottavasti saisi maksettua kotivakuutuksen ja saisin apteekista lisää lääkkeitä joulukuuksi. Muuten laskut tulee loppukuusta sitten taas mitä on ostellut rahoitukseen. En ole tarvinnut pitkään aikaan kuvanmuokkausohjelmia kun en ole piirtänyt edes, mutta ne maksaa kuussa sen 20e ja sitten tietty äänikirjat ja netflixit. Nintendon onlinejäsenyys on tauolla kun en ole edes ottanut käteen koko käsikonsolia.
Minne maksutietonsa syöttää, sieltä raha myös katoaa!
Puhuin työnohjaajan kanssa puhelimessa. Olin jämähtänyt Twitterin selaimesta tuijottaa Kelan webinaaria jonkun linkin kautta. Vaihdoin kuulumiset. Kyllästyneeltä kuulostaminen on vähän kuin sekoitus surua ja tyytyväisyyttä, mutta onnellisella tapaa eiku hyvä joo kiitos? En tiedä koska luen liikaa asioita mitkä ei välttämättä edes ole toisten äänenpainoissa näkemättä koko henkilöä as a matter o' fax
Ei ole muuta ilmanraikastinta eikä hajustetta eli hajuton, mauton ja muutenkin urbaania. Käsin kosketeltavissa olemattomuutta, näkymättömiä laillisia sääntöjä, myrskyn jälkeen poutasää. Normipäivä vapaapäivä, mutta et näytä yhtä hyvältä pipossa ja reikäisessä yöpaidassa.
juubituubi ja inglishiä, tuottavuuden tavoittelua ja lukemisenpuutetta mutta tämä on vanha paita enkä jaksa otsikoida~~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!