Oli kuuma ja hikoilin monta sangollista vain käydessäni kylmässä kaupassa. Söin imeskeltävän jätskin. Sitten alkoikin tuo tuuli. Vedin jokusen lusikallisen kaakaolevitettä kunnes tuli jo huono olo. Eihän sekään ole kuin sokeria. Eilen tosiaan söin pelkkiä välipaloja ja aamupaino oli yli kilon vähemmän.
Näin naapurin kissan. Otin siitä 3sek videon kun se katoaa aluskasvistoon. Nyt voisi taas katsella Melkein Australialainen -sarjaa Netflixistä, jonka pääosassa on brittinäyttelijä joka sai Australiasta kansalaisuuden ja sitten se matkaa 10 000 kilometriä tutustuen maahan. Witcherin katselu on vähän hidasta. Tuntuu että jaksossa tapahtuu samat asiat moneen kertaan, mutta jotain muuttuisi välillä?
Mun aussie mies korjailee siellä jotain lämmityssysteemiä. Vanhempiensa farmilla. Saanut mustelmia aitojen korjauksesta ja erottuvampia lihaksia maataloustöistä. Sillä ei ole vielä lippuja tänne, kun se käyttää lentomailejaan ja sen täytyy saada jokin lupa parhaalta kaveriltaan jonka synttärit on myöskin niihin aikoihin. Että voiko olla viikon täällä jää nähtäväksi.
Mulla ei ole muuta lihaksia kuin ne jotka kannattelee mua, mutta on mulla jotain massaa millä puolustaa itseäni. Vaikken nopein pakoon juoksija enää ehkä olekaan. Se kerta kun isäpuoli löi mun huoneen oveen reiän, eikä mua, kun pakoon pinkaistuani pidin ovea kiinni koko voimallani. Sanoin sitä tai jotakuta kusipääksi tai huoraksi tai jotain että vihaan asua siellä, kuka tietää, ei teinejä saa uhkailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!