- Mulla on tollanen kummallinen muutaman ötökänpiston näköinen rykelmä tollaisia pisteitä mun ranteen ulkosyrjässä ollut pitkään. Pitää ehkä alkaa kokeilla siihen erilaisia voiteita. Sain ystävältä sinkkivoidetta siihen. Se on sellainen luuta ja nahkaa oleva kohta. Sitten sain jotain pahoinvointilääkettä. Mulla oli yöllä oksettava olo ja samoin junassa Turkuun. En nyt sanoisi että ahdistusta, pelkoa tai stressiä mutta tiätteks. Ettei oikein voi auttaa ketään vaikka oisi kuinka rohkea tai uhkarohkea itse. Mä olin ehkä todistaja. Kyllä joo, mutta mä voin olla vain huolissaan ja kuunnella ja kertoa mitä olen itse ollut paikalla tai tehnyt auttaakseni. Kaikenlaista välittämistä. Toinen on omissa maailmoissa silti. Jää hampaat pesemättä tai hiukset kampaamatta tai vaatteet valitsematta etukäteen, tai sitten ei ole voinut ostaa jotakin siistiä.
- Puhuin sinimustasta hallituksesta, äänestäväni homoa viherpiiperöä ja hovioikeudessa vilauttelin korttia kahvikoneeseen. Nukuin hyvin vähän yöllä. Todistettiin mielenosoitus torilla. Syötiin jätskit, juotiin energiajuomat ja kahvit ja käytiin vetämässä napaan ruokia jossain kiinalaisessa. Olisi tullut tylsä reissu jos en olisi näihin myöntynyt. Menen vähän toisaalta niiden mukaan jotka viipottaa eteenpäin ja koitan muistutella nauttii maisemista.
- Mulle sanoi sahalaitoksen hissillä eli oikealla työpaikalla joku mies joskus, että mun pitäisi mennä duuniin jossa olisin videolla katseltavana. Tai jotain siihen tyyliin että mulle sopisi sellainen. Tapasin mun ystävän internetissä kun striimasimme. Ihmiset pällistelee ei-mitään muistellen hyvällä. Se oli niitä Live. Me eli leave-it-to-me kuten eksä sanoi siitä mun li-vittu-miistä, aikoja joskus
- Mä olen diplomaattinen. Joskus liiankin. Jos pitää lyhyesti kertoa mikä mun puheessa on vikana.
- Ihana palata ihmisten pariin Tampereelle. Turku oli ihan tyhjä vaikka se keskusta on pieni. Niiden Hämeenkatu oli jotakin muuta. Purra ei saa Purra ja Orpo on Piru ja mitä huutolauseita ne mielenosoittajat siellä barrikadeilla. Ne kääntyi useaan otteeseen ympäri koska se tori on niin pieni. Ja ne helvetin ylä ja ala mäet siinä. Ei sitä kukaan kävele mieluiten hukuttaisin itseni toiselle puolelle jokea. Toisel puolel jokkee
- Viimeksi marraskuussa 2011 käynyt luokkakokouksessa. Sellainen lyhyt laventelinpinkki irokeesi tukka tai jotain. Meistä tuli insinöörejä, lääkäreitä ja hotelli ja ravintola-alan osaajia.. eiku?
- Puolustuksella ei ollut mitään taaskaan kysymyksiä minulta. Toivon että saavat jonkun oikeuden päätöksen siihen käsittelyynsä, koska maksan kohta seuraavaksi ne sakot jos saan kiroilla taas tällaisista kutsuista mitä saanut tulla todistajaksi johonkin soppaan, jossa olen vain kerran soittanut poliisit ja ollut vähän henkisenä tukena, tai huolestunut jostakin lukemastani tai vertailtu kokemuksia miesten miellyttämisestä keskellä Hämeenkatua pitkä tovi ja kuunnellut ja että ymmärrän ja koen ja hyvä mainita.
- Vittu perkele mä oon ihan väsynyt mutta itsetunto kohonnut kun nousi junasta. Kävellyt ja en edes paljoa hikoillut kuten yleensä. Se taksilla ajelu oli jees ja maisemat toisaalta. Kudoin kaulaliinaa kaksi oikein ja kaksi nurin melkein koko paluumatkaa.
Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.
igwidget
Translate
torstai 5. lokakuuta 2023
Pätkii pätkii, pätäkkä mätkii sekä ne Jeesuksen lampaankaitsijat kun enkeli ilmestyi ja käski että olkaatten pelkäämäti!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!