Kai se pitää pikkuhiljaa hyväksyä todellisuus mitä eletään. Näin pitkään unta jossa pakkasin tavaroita pahvilaatikoihin. Swappeja erilaisia vihkoja, pääsiäiskoristeita, kaikkea satunnaista mitä et keksisi päivällä säilyttää. Mun olisi oikeastaan pitänyt lähteä sieltä jo, kun olin siivonnut 12 tuntia jo kamoja. Jos olisin lähtenyt yhden laatikon kanssa, olisi ehkä jäänyt lompakko ja muuta tärkeää. Sieltä sai ottaa sipsejä, joten se oli kai jokin matalan kynnyksen hyväntekeväisyysmesta.
Mutta tarkoitan siis, etten tiedä mitä kirjoitan. Katselin eilen elokuvia. Heräsin ja menin uudestaan nukkumaan muutaman kerran. Good moaning
Tavallaan tyhmää että raha diktatoi mun elämää niin paljon että kun sitä ei ole jäljellä, niin korkeintaan nukun. Lihoinkin kun eilen söin suklaalevyn ja jäätelöpurnukan lisäksi paahtoleipää ja kanapyöryköitä muusin ja majoneesin kanssa. En paljoa lihonut, kun oli korkealla kulutus, mutta oma syy. Olin jo päässyt 117:aan kiloon ja nyt taas 119. En ajatellut lihoa takaisin 122-125 jojoilemaan vuosikausiksi. Mutta en sitten tiedä mikä ylläpitää tätä massaa. Rasvaa ei ole lähtenyt ainakaan koskaan. Sitä on jokin 45 prosenttia tai kiloa tai jotain... mahassa, vyötäröllä, sisälmysten ympäri. Ehkä siksi mun tissit näyttää niin pieniltä. En tunne oloani naiselliseksi.
Hädin tuskin jaksan normaaleja asioita. Suihku, hampaidenpesu, dödön laittaminen, vaatteiden valinta, liikunta, naaman kuoriminen ja kosteuttaminen. En osannut päättää noista oikein millä aloittaisin niin tungin sitten vain uudehkot farkut jalkaan ja tän eilisen topin ja join vettä, otin lääkkeet, ja söin pari eiliseltä jäänyttä kalapyörykkää aamiaiseksi. Kuivaa oli.
En tiedä miksi mulla on tunne että pitäisi karsia tavaraa oikein kunnolla. Ehkä haluan muuttaa keskustaan pienempään asuntoon, tosin vailla luottotietoja ja takuuvuokraa mahdoton. Pakko kai se on tähän jäädä vaan. On katto pään päällä eikä kukaan ole häätämässä.
Ehkä ne unet tulee alitajuisesti pintaan kun yritän paniikissa heittää tavaraa pois enkä pääse mistään eroon. Vaatteita sentään ollut helppo karsia kun ne on loppuunkäytetty. Mutta kovaa tulee vastaan ja paperitavaraa. Ehkä tarvitsen jonkun uuden projektin. Eikä vain hiustenvaalennuksen, tiskauksen, pyykit, robotti-imurin yksinään seikkailee vain yhden alueen, tai pimeässä loistavan silikonipeniksen tyypin muotista joita se jakelee kaikille. Mietin kaikkea ennen kuin aloitan mitään toisaalta. En vaan saa aikaiseksi tyhmiä rutiineja. Kahvinjuontia. Saunassa käymistä, lottoamista tai lehtien ostamista. Olen aina ollut hyvä vain sängyssä, ja silti yritin tappaa itseni unilääkkeillä koska ne tiesi ettei mulla ole koskaan ollut mitään ongelmia ennen heidän lääkkeitä.
Mutta joo. Uskomatonta. Haluaisin heittää mun kirjalla ihmisiä päähän. Tosin sen on lukenut vain mun terapeutti aikoinaan. Ja paljastunut että terapeuttini terapeutti hoiti ilmaiseksi hankalaa asiakastaan, koska oli sukua huijareille, joita vastaan tappelivat oikeusteitse perinnöstä johon kuului vaikkapa tämäkin asunto...
Että sellaista. Siitä viis. Kaikki on luonnollista. Jokaisella on oikeus joutua pakkohoitoon, onhan se nyt lottovoitto päästä tekemään töitä Suomessa.
Mutta tarkoitan siis, etten tiedä mitä kirjoitan. Katselin eilen elokuvia. Heräsin ja menin uudestaan nukkumaan muutaman kerran. Good moaning
Tavallaan tyhmää että raha diktatoi mun elämää niin paljon että kun sitä ei ole jäljellä, niin korkeintaan nukun. Lihoinkin kun eilen söin suklaalevyn ja jäätelöpurnukan lisäksi paahtoleipää ja kanapyöryköitä muusin ja majoneesin kanssa. En paljoa lihonut, kun oli korkealla kulutus, mutta oma syy. Olin jo päässyt 117:aan kiloon ja nyt taas 119. En ajatellut lihoa takaisin 122-125 jojoilemaan vuosikausiksi. Mutta en sitten tiedä mikä ylläpitää tätä massaa. Rasvaa ei ole lähtenyt ainakaan koskaan. Sitä on jokin 45 prosenttia tai kiloa tai jotain... mahassa, vyötäröllä, sisälmysten ympäri. Ehkä siksi mun tissit näyttää niin pieniltä. En tunne oloani naiselliseksi.
Hädin tuskin jaksan normaaleja asioita. Suihku, hampaidenpesu, dödön laittaminen, vaatteiden valinta, liikunta, naaman kuoriminen ja kosteuttaminen. En osannut päättää noista oikein millä aloittaisin niin tungin sitten vain uudehkot farkut jalkaan ja tän eilisen topin ja join vettä, otin lääkkeet, ja söin pari eiliseltä jäänyttä kalapyörykkää aamiaiseksi. Kuivaa oli.
En tiedä miksi mulla on tunne että pitäisi karsia tavaraa oikein kunnolla. Ehkä haluan muuttaa keskustaan pienempään asuntoon, tosin vailla luottotietoja ja takuuvuokraa mahdoton. Pakko kai se on tähän jäädä vaan. On katto pään päällä eikä kukaan ole häätämässä.
Ehkä ne unet tulee alitajuisesti pintaan kun yritän paniikissa heittää tavaraa pois enkä pääse mistään eroon. Vaatteita sentään ollut helppo karsia kun ne on loppuunkäytetty. Mutta kovaa tulee vastaan ja paperitavaraa. Ehkä tarvitsen jonkun uuden projektin. Eikä vain hiustenvaalennuksen, tiskauksen, pyykit, robotti-imurin yksinään seikkailee vain yhden alueen, tai pimeässä loistavan silikonipeniksen tyypin muotista joita se jakelee kaikille. Mietin kaikkea ennen kuin aloitan mitään toisaalta. En vaan saa aikaiseksi tyhmiä rutiineja. Kahvinjuontia. Saunassa käymistä, lottoamista tai lehtien ostamista. Olen aina ollut hyvä vain sängyssä, ja silti yritin tappaa itseni unilääkkeillä koska ne tiesi ettei mulla ole koskaan ollut mitään ongelmia ennen heidän lääkkeitä.
Mutta joo. Uskomatonta. Haluaisin heittää mun kirjalla ihmisiä päähän. Tosin sen on lukenut vain mun terapeutti aikoinaan. Ja paljastunut että terapeuttini terapeutti hoiti ilmaiseksi hankalaa asiakastaan, koska oli sukua huijareille, joita vastaan tappelivat oikeusteitse perinnöstä johon kuului vaikkapa tämäkin asunto...
Että sellaista. Siitä viis. Kaikki on luonnollista. Jokaisella on oikeus joutua pakkohoitoon, onhan se nyt lottovoitto päästä tekemään töitä Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!