En yleensä mene toiselle puolelle kaupunkia heti yhdeksäksi. Olin ehkä 5-10min ajoissa ja hörpin vielä ostamaani kahvia. Lopetettiin ajoissa myös ja luulenpa ettei se ollut hyvä asia. Hyvä muisti mutta lyhyt, kuten vaarini olisi sanonut.
Olen nyt pelannut pokemon go:ta ja välillä käsikonsolilla Violetia pokemon peliä. Varmaan paljoa lepäämättä. Tuli jopa nälkä. Söin aamulla vain jogurtin ja hörppinyt vettä. Tein loput pari tortillaa täytteet mitä sattui olla jäljellä.
Ihan tunnettuja faktoja, että keskittymiskykyni on sidottu noin tunnin aikavälille. Ja etten lue enää niin paljoa kirjoja. Nekin vähät englanniksi. Pitäisi kai käydä kirjastossa, mutta en käy. Siellä käy kahviossa joka päivä yksi shakin pelaaja, pääkirjastolla siis.
Pitäisi ehkä löytää jotain tekemistä mikä ylläpitäisi näitä aivoja. Viimeisin harrastus mikä oli liian kallis aloittaa, oli kalligrafia. Olisin halunnut mustekyniä jne.
Jos viitsin kertoa tarkemmin siitä pogosta. Teen niitä sivutehtäviä. Pitäisi käyttää super rocket radar ja päihittää yksi sellainen bossi. Älähdin vähän kun sillä oli vaikeasti päihitettävän persianin lisäksi groudon legendaarinen pokemon viimeisenä. Noh, tänään käytin parisataa tähtitomua että nostin pokemonieni tasoja sieltä korkeimmasta CP päästä. Lisäsin kavereita myös laittamalla koodini asiaankuuluvalle swappisivuille ja poistin jotain taukoilevia tai poissaolevia listalta. Ei ole tarpeeksi lahjoja. Siis en saa niitä enkä ennen ole ennen avannutkaan niitä näin paljoa, kun aina voi lähettää rajattomasti kyllä. Niitä on parisataa kaveria nyt. Yhtenä päivänä lähetin yli sata joskus kun kävelin keskimäärin 10 tuhatta askelta koko vuoden päivittäin, eikä se mitään painoon vaikuttanut toisaalta. Niin mutta tavarat ja marjat alkaa loppua kun tehtävät on tyyliin "nappaa 150 pokemonia", "käytä 100 marjaa" jne hyviä heittoja. Varsinkin kun pitää välillä tapella ja menee niitä parannustavaroita joilla poksut saa takas elinvoimaisiksi. Pidän kaikkia kolmea marjoja vain n.100 taskuissa. Reilut 50 max reviveä ja max potionia. Tavallisia palloja kertyy ja niitä pidän neljänsadan paikkeilla. Sitten on myös muita... Eilen sain kultaisen luren! Yritän ottaa selvää onko muita joita kiinnostaisi sellaista pyöräyttää. Siitä voi saada kolikoita, joita tarvitaan 999 yhden tietyn hirviön kehittämiseen. Mulla on vasta 34 kolikoita, joista tänään tuli ehkä yksi kun avasin kolikkopussin ja niitä alkoi ilmestyä kaapattaviksi. Kuulemma se pokemon on ihan kultansa arvoinen tappeluissa... mutta on se paljon vaivaa... Niin joo mega charizardin kehitin huvikseen sen mega tasoa. Syötellyt saleilla oleville pokemoneille marjoja ja yrittänyt saada niitä enemmän kultaisiksi. Ei ole tarpeeksi kultaisia saleja mulla. Yleensä se yksi lähisali jostain missä on asunut. Mutta joo, kestää ikuisuus päästä 45 tasolle... tappelua tappelua. Kiva kun niitä ilmapalloja tulee missä voi tapella rakettiryhmää, mutta en kai avaa tarpeeksi usein peliä. Mutta olen nyt napannut enemmän vastaantulevia. Kuusi tuhatta kilometriä väittää että olen kävellyt. Napannut kohta 50 tuhatta pokemonia melkein. Pyörittänyt 40 tuhatta kertaa stoppeja. Aloittanut 2016 heinäkuun 8.päivä.
Kiva oisi tietää montako munaa on hautonut. Keräilen Australiasta munia. Tällainen valtava ajatushautomo jos oikein alkaa miettiä. Oliko erilaisia pokemoneja jo ainakin tuhat? Eri karttoja ja maailmoja, animeita, generaatioita, legendaarisia, eri tyyppisiä, pelejä eri alustoilla. En ole pelannut Pokemon Sleep hirveästi, mutta välillä jättänyt senkin yöksi päälle. Nämä "pelit" on silmitöntä hirviöiden keräilyllä mässäilyä.Siihen tarvitsee strategiaa. On täytynyt sisäistää paljon asioita. Millä elementillä on etu toiseen. Millä voittaa. Mun voitonhimo nauttii helpolla tuosta toisaalta. Kerään kaikki ja olen ultimaattisen paras kouluttaja, muahahaaa...Joskus olin muistitehtävässä niin hyvä että niiltä loppui kuviot kesken, mutta en kyllä tänään. Loppui kapasiteetti. Kaikki muistisääntötemput soljui mielestä, että mitä olisi käyttänyt. Silloin vain kuvittelin muistitehtävässä sen pisteen joksikin pokemoniksi ja muistin missä se oli. bulbaa? char? squeerdoo??
Mutta joo. Minä ja mun kiinnostuksenkohteet. Lapsellisen helposti hoituu kaikki. Toisaalta mulla on nyt nälkä vaihteeksi ja muutkin hädät pikkuhiljan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!