Odottanut muutaman päivän takaisinsoittoa ja soittivat kun olin päikkäreillä. Olisin ehkä nukkunut kauemminkin. Vaikka nukuin yli 12 tuntia viime yönä. Kaipa se yöllinen heräily ja huonosti unensaanti olisi loppunut vihdoin… ja maanantaina tosiaan alkaa se ryhmä jonka vuoksi soitin. Niiden järjestelmässä oli eri aikoja kuin kirjeessä. Mulle kyllä sanottiin siitä jotain, mutta en muistanut tai ollut varma. Hyvä että pääsee muistia teroittaa ja muuta tiedonkäsittelyä. Voin huokaista.
Ehkä juuri ajoissa laitoin siis bänksit päivittäiseen yhteydenpitoon Snapchatissa sille yhdelle ja selitin ainakin asiani onnistuneesti. Ei ottanut hyvin. En ole sanonut mistään mitään, mutta eipä hänkään sen puoleen.
Tein eilen omenapiirakan. Sen lisäksi mussutin sipsejä sun muuta ihan liikaa ja paino nousi huomaamatta. Se alkoi jo numerolla 113. Täytyy vaan taas olla vähäkalorisella. Jaksaisipa vaikka liikkua. Ei jaksa. Pitäis Sokokselta hakea yksi paketti, mutta sitäkin siirrän eteenpäin.
Kaikki on ihan hevonkukkua. Aloitin uudestaan badoossa. Sillä ei ole mitään vaikutusta laittaako etsivänsä pitkäaikaista suhdetta. Ne vaan ehkä jaksaa aloittaa jos laittaa niin. No jaksamisesta ei sen enempää. En oikein tiedä mitä tekisi. Katsomatta vielä vähän sitä Rinkuloiden voima -sarjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!