"Mä en ehkä ala!", parkaisen sisäisesti. Psykiatri havaitsi tunnin sisällä minussa edelleen negatiivisia oireita... emotionaalista vetäytymistä, niukkuutta minun ilmeissä ja tunteissa, hitautta, ja puheen köyhyyttä ja motivaation tai aloitekyvyn niukkuutta, mielihyvän puutetta. Melkein kaikki nämä termit alkaa a- alkukirjaimilla paitsi hypomimia. Sinne mennään aina juttelee kaikkea kliinistä ankeaa paskaa, joten tuskin mä mitenkään voisin iloiselta ja välittävältäkään tulla ymmärretyksi.
Vituttaa. Pitää varmaan miettiä kaikki uudestaan. Varsinkin mun omaelämäkerran suhteen. Taas mua hävettää millaisena Kelassa mut nähdään. Että turhaa enää kuntouttaa, vaikka suurimman osan siitä kuntoutumisesta, olen saanut itse aikaan ja haettua. Enää en opiskele tai tee työtä. Mutta että olisin taakka läheisille ja olisin kimppu oireita jotka niin vaikeuttaa arkea ja mun ihmisyyttä eli vuorovaikutusta.
En yleensä kotona puhu mitään itsekseni. Kenen kanssa puhuisin? Käyttäisin äänihuulia. Jäsentäisin puheeksi maailmaa. Käyttäisin Brocan aivoaluetta. Entä miten mulla olisi varaa kuluttaa kulttuuria, kuin ehkä kerran vuodessa? En lue lehtiä, en uhkapelaa, en käytä päihteitä... En lähtisi politiikkaan, enkä pysty kuunnella suomalaisia radiokanavia.
Haluaisin kutoa kaulaliinaa telkkarin edessä, mutta en sitäkään saanut tehtyä. Yritän kuunnella äänkirjaa loppuun, tätä Nexus:ta joka kertoo tietoverkoista. Lähetin ratingin swap-bot.comissa swapeista jotka, tuli tänään postissa vaurioituneena tosin. Postin pahoitteluviesti sekä muovipussi ettei enempää vahinkoa kävisi. Kaikkea pientä aikasyöppöä, joista en edes mainitse yleensä. Ja siis sain kopioni mun 17,90 euron "yksityisistä terveystiedoista" eli siitä tieto ydinjätteestä mitä psykiatria suoltaa vastentahtoiselle kansalaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!