peilistä näkyy mun mukia |
Kävin terveysasemalla, jossa viimeisen 5 vuoden aikana käynyt yli kuusikymmentä kertaa vähintään. Se maitomainen aine kirveli tällä kertaa lihaksessa. Noh, en ku0llut. Edellisenä yönä nukuin huonosti ja pää oli varsin tyhjä mistään.
Feikki murattia tuohon taulunreunasta roikkumaan myös. Jokunen mustanpunainen feikki ruusu. Pitsejä, antiikkista, marmorista ja kultaista ja pronssia, valkoisia sulkia, paperikäärö, tarjottimia, sormustin ja suurennuslasi. Ihan varma miltä ajalta koristeeni onkaan. Pitäisi ostaa Netlix jälleen, Squid Game 2. kauden vuoksi enkä edes ole vilkaissut Bridgertonia. Ehkä ne ei ole mun juttu? Mikä edes on. Aina pitää selittää trendejä ja meemejä ja saan huvittunutta ylenkatsetta, kateuttako.
Muskin tietää kaikki ja hän on teknologian orja oligarkkina lähes pysty itsekorjautua enää kun ajaa alas terveydenhuollon, palkat, sotilaat ja ruoka-avun omien triljooniensa säilyttämiseen veroilta. Ajaa disinformaatiota, vaikuttaa politiikkaan joiden pitäisi olla yhteisten asioiden hyvänä pitämistä eikä omien. Sain mä uutiseni kaksi tuntia sitten tai kolme viikkoa sitten, sillä ei ole väliä ehtiikö twitter/x tutkituttaa faktat. "legacy news" viittaa kaikkeen muuhun uutisiin kuin hänen alustalla leviäviin väitteisiin. Mä siis niin aluksi toivoin että se ostaisi Twitterin, ehkä saisin takaisin tilini. Pitää varoa mitä toivoo. Se on aina jostain pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!