En tasan ajattele

 Mässäily ja sarjojen tuijotus päivä yksin. Tilasin elisaviihteen kympin kuukaudeksi. Ajattelin katsoa jk rowlingin etsiväkirjoista tehdyn sarjan neljä tuotantokautta. Pakko aloittaa alusta. En ole kovin tarkkaavainen murhaajien alibeista, motiiveista ja mahdollisuuksista. ”Kaiken takana on yleensä aina jotain surullista”. Tiesin kyllä loppuratkaisun ja murhaajan koko ajan kun lukenut niitä kirjoja sekä nähnytkin tuon varmaan aiemmin. Se vaan… huono näönvarainen lähimuisti sekä yksityiskohtien mieleenpainaminen kuulluista tarinoista. Ne jutut mitä tutkivat psykologisissa testeissä. Mitkä oli omanikäistä huonommat. Joskus kun olin parikymppinen, olin mielestäni ikäistäni älykkäämpi. Samaan hengenvetoon myönsi myös että ”tason lasku” oli edessä. Mitä, heidän määrämistä mömmöistäkö? Kuten psykoosilääkkeiden sivuvaikutuksiin ennaltaehkäisevästi määrätyt unilääke. Tottakai mä yritin tappaa niillä itteni kun mulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa ennen nukkumisen kanssa, joka oli elämässäni tärkeintä. Se loukkasi samalla tavoin kuin ettei mun laihduttamista huomioitu saavutuksena mitenkään, sanottiin vain että ei olisi totta. Joko raivostun tai käperryn sisään psykiatrien vallan väärinkäytöstä. Tai ainakin purin raivoani kuntoutuskodissa huutamalla että vihaan sitä johtajaa siellä. Ne takertui ja veti sisäänsä hulluuteensa. Muka valehtelin, olin höpsö, vaikka todisteet oli heidän koulukirjoissa mitkä heidän olisi pitänyt lukea hoitajina. Ihminen kykenee vaikuttaa ruumiinlämpöönsä hieman. 0-0,5 astetta ehkä mutta silti. Silloin mä vielä muistin mitä olin lukenut ja löysin kirjasta saman kohdan uudelleen.