Huomiohuoraus vai mitä mulla olikaan tapana tehdä

 Viitsisinkö sittenkään lähteä minnekkään. Kirjamiitissä ei ole ketään joka olisi kovin mukava ollut mulle. En ehkä tarvitse luettavaa lisää. Joku tyyppi kysyi mua omppuun, mutta en halua että joku kyselee taas pääsyä mun sisään ym. Mulla ei ole yhtään seksikäs olo. Peilistä tuijottaa melkoinen omenavartalo ilman kaulaa. Tietty voisi käydä kävelemässä vain. Mun hiuslakka on päättänyt sopimuksensa irti. Söin omenan ja weetabixiä hillolla ja makukahvin. Tarvisi hankkia uusi vaaka. Ei kai sitä edistystä muuten näe, heh he. Mulla ei olisi kyllä varaa mihinkään. Kahviloihin, paneskeluun tai tupakointiin tai ostaa tavaroita. Jos päädyn hylkää suunnitelmat. En voi vain nukkuakaan ohi taas yhdestä päivästä. Olen elämää isompi otus. Olen kateellinen normaalivartaloisille ja jos jollain on lihaksia niin se on yhtä oksettavaa kuin mun tänhetkinen lihava kunto toisille. En halua että pystyn käyttää tarjottimena mun mahaa. Urheilu on parasta mitä voi tehdä, mutta se ei laihduta enkä mä syö liikaa enkä nykyään edes juo. Mä en ymmärrä mikä mun painoa pitää yllä. Vaalea leipä? Pitsa tai kebab kerran tai kaksi kuussa? Mäkkärin ruoka pari kertaa vuodessa? Ruokailut ja kahvitukset perheen kanssa? Sesonkiherkut ja uutuudet? Sokeriton limu? Nopea ja helppo mutta ruma puolivalmis ruoka? Pakko syödä se mitä on tarjolla? Että lepään paljon? Lääkkeiden tuhoama aineenvaihdunta? Se 50 kg rasvankiertoelin joka tuli juodessa 10 vuotta lähes joka viikonloppu pari kaljaa, vahvaa päärynä light siideriä tai pullo valkoviiniä ja mussuttaessa humalatilassa jotain epäterveellistä? Miten tämä yltäkylläisyys on mahdollista, mistä mun häiriösyönti johtuu? Ehkä olisi pitänyt käyttää kolmas vuosi psykoterapiaa jutella miksi olen lihava ja miksei se ole osa mun identiteettiä. Mä olen ollut normaalipainoinen mutta muiden mielestä sairaampi kuin koskaan. Mä muistan nähneeni näkökyvyllä normaalisti ennen silmälaseja vaikkapa opettajan ripsiväripaakut. Pitkä silmämuna johti siihen että linsseillä yritettiin korjata jotain että maailma ei näkynyt terävänä. Piti ihmetellä näkeekö muut oikeasti näin hyvin ilman silmälaseja? Suurimmalla osalla oli silmälasit joten tiedä sitten muuta. 

Mietinpähän vaan. Miten mä saisin verenkierron normaaliksi ettei jalat aina puutuisi jos kävelee kilometriä. Venyttely? Verensokerit? 

Ihminen on niin hauras ja vihaan olla epätasapainossa. Tämäkin blogiin päivittäin kirjoittelu lihottaa minua varmasti. Se on kuin tekoälynkin käyttö, vie vettä ja energiaa. Pystyisipä edes juoda vettä mutta juon ehkä suositusten alle moninkertaisesti. Biologinen ikäni on varmaan enemmän kuin 36. Ei mulla edes ole ryppyjä elämisestä. Että olisi nauranut. Onnellisuuttani mittaan vain että se on itsestäänselvyys. Kuten se, että Suomessa lihoo. En edes syö pullaa tai karkkia. Pyllyni ei ole pyöreä. Kaikki on vatsassa ja sisälmysten ympärillä vaarantamassa eliniänodotetta. Mun ei haluta elävän pidempään valtion varoilla.

Olisin muka kaunis jos laihtuisin. En olisi enää nuori. Se on kaikki pilattu jo. Olen sitä silloinkin yrittänyt piilottaa tuskan. Vittu mitä paskaa. Akne, tetrasykliinit, sitten tungetaan psykoosilääkkeet jotta ruokahalu kasvaa ja nänneistä tulee maitoa. En ole muka kasvanut naiseksi ja sitten kun hankkiudun neitsyydestä eroon, kaikki säästöt menee taas osastolla.

Olisipa maapallo litteä niin kävelisin alas sen reunalta. Mutta en ole litteä. Pyöreäkin on muoto. Neuleessakin voi tulla kylmänhiki. Puntittomissa housuissa reidet hangata. Rakastaa ja vihata yhtä aikaa. Ne on minusta saman kolikon kääntöpuolet. Mun kolikko on edelleen jossain lainassa psykiatrien käsissä jota ne kääntelee rystysten välissä ja tekee taikatemppuja.